Kuulumisia

Heips!:)

Johan on viikko mennyt nopeasti.

Tämän viikon aikana olen käynyt tiistai aamuna lenkillä tai no sellaiselle kalliolle kävelin missä on rauhallista ja saisin olla yksin. Sen jälkeen kun tulin sieltä niin katsoin Gossip Girl sarjaa 4h. Että hupsiin :3 Taisi mennä vähä kauemin sillä ajattelin vain yhden jakson katsoa.
Onneksi iskä tuli kotiin töistä ajoissa ja sai minut takaisin ulos. Loppuilta menikin siinä kun maalasimme ulkosaunan pukuhuoneen seiniä ja leikkasin/ajoin nurmikon. Miten ikinä se sanotaankaan kun ruoholeikkuria käytin. :D


Seuraavana yönä valvoin katsoen taas samaa sarjaa sillä ei millään tullut uni eikä väsyttänyt. Tosin sitten keskiviikkona olin super väsynyt ja kun vaari oli hakenut minut mökille niin nukuin siellä koko päivän enkä oikein tehnyt muuta.  Siellä sitten olin yön isovanhempien kanssa ja torstai aamuna kun olimme kaupasta tulleet niin tuli myös isoveljeni mökille. Päivällä päätimme käydä järvellä sillä halusin nähdä millainen järvi on ja millaiseen kuntoon ranta on saatu koska en ole käynyt siellä pitkään aikaan. En varmaan pariin vuoteen vaikka välillä siellä suunnassa olenkin ollut. Harmitti vaan kun unohdin kunnon kamerani kotiin ja jouduin kuvaamaan maisemia kännykkälläni jossa onnekseni on hyvä kamera ja sai hyviä kuvia. Ja kuvien jälkeen mentiinkin takaisin ja odotin kunnes iskä tuli illalla hakemaan.

Perjantaina olin vain Skypessä päivään asti kunnes minut tultiin hakemaan ja päästyäni kotiin niin hengailin ja illalla katsoin leffan. Eli aika normaalia. 

Sitten pääsemme lauantaihin jolloin kävin koiranäyttelyssä. En tosin ennen ole käyny ja olihan sen kiva käydä katsomassa millaisia ne ovat ja varmasti menen uudestaankin jos vain pyydetään. Koiriakaan en ole ikinä nähnyt niin paljoa samassa paikassa. Olin kyllä todella iloinen ja vielä iloisempi kun sain tehtäväkseni ottaa kuvia. Ja minähän rakastan kuvaamista ja koiria joten tehtävä ei siis tuottanut ongelmia. :P No sitten sieltä päästiin suoraan kotisohvalle syömään pizzaa ja katsomaan jääkiekkoa. Suomi vs Ranska jonka hienosti Suomi voitti 3-1. HYVÄ SUOMI ! <3

Ja sitten tänään. Sunnuntaina. Tein Jäädytettyä mustaherukka-vaniljajuustokakkua joka ei nyt hirveesti näytä siltä miltä pitäisi, mutta no... huomenna se vasta valmis on sillä se pitää antaa olla vähintään 6h pakastimessa. Kun sen olin valmiiksi saanut pakkailin taas tavaroita laatikoihin ja jätesäkkeihin. En millään malta odottaa, mutta muutama viiko vielä jäljellä. Siis viikkoja eikä enään kuukausia tai vuosia, Huomenna klo14 kirjoitan vuokrasopimuksen ja sitten vain odottamaan.

No tässä nyt oli tämän viikon kuulumiset vaikka siinä paljoa ole kertomista, mutta jotakin silti ja kuvia taas muutama. Pus <3














Ei kommentteja:

Joten kaikki hyvin taas !😄

Heips kukkuu! 😋 Kylläpäs on taas hyvä fiilis siitä, kun on saanut kokea jotain uutta. Tai ei tää niin uutta uutta ollut. En vaan oo paljo...