Vähä tällästä

Heipsan !

En ookkaan tajunnu etten oo kirjottanut kuukauteen. Aika menny niin nopeesti etten edes oo huomannu. Ei tässä rehellisesti sanottuna ole ollu ees fiilistä melki mihinkään.
Ensinnäkin koulu.... Menin keskiviikkona 10.8 koululle juttelemaan opon kanssa joka sanoi ettei mulla ole rästissä kun 2 tehtävää ja top- jakso mut sitte tuliki se "kamalin" osuus mitä en oikeestaan odottanu. Ku jäin keskeytykselle kaikkien mun ongelmien takia helmikuussa ni mun ope sano ettei mun tarvii stressaa mistä saan tälle syksylle top (työssäoppiminen) paikan koska hän hankkii sen ja mun pitäis keskittyä parantumiseen mutta eipä ilmeisesti ollutkaan hankkinut vaan sanoi että mulla on loppu viikko aikaa etsiä paikka... Mun suu loksahti auki koska en ollu varautunut asiaan ollenkaa. Ymmärrän että on paljon muutakin mutta olin jopa varmistanut asian ennen koulun alkua. Seuraavana päivänä menin sitte äitin kanssa etsimään sitä paikkaa ja sain onneksi samalle perjantaille 12.8 klo16:30 haastattelun ja pääsin sitten sinne (paikkaa en halua kertoa) ja aloitin heti maanantaina 15.8 klo10 ja teen joka päivä 6h työpäiviä oman jaksamisen takia.
Tosin tuo työporukka on superi. Siis aivan mahtava! Aina saa nauraa ja aika menee nopeasti. Aina töiden jälkeen on hyvä fiilis. :)

Olisin aloittanut klo8 jo mut mulla oli lääkäri klo8:30 jossa mulle tehtiin resepti lääkkeitä varten.
En oo aiemmin käyttänyt mitään mielenterveyslääkkeitä mutta tuntui että on pakko. Kesä meni nopeasti ja stressasin koko heinäkuun koulun alkua. Se jopa pelotti ja sain isoja paniikkikohtauksia enkä nukkunut. Samaan liittyi myös se että Ava lähti uuteen perheeseen tänä tiistaina. Itkin monta yötä itteni uneen aina sillon ku edes nukuin. Tuntui että olisin epäonnistunut ja pettänyt muut vaikka todellisuudessa se meni siihen ettei Ava vaan sopeutunut tänne kerrostaloon. Maanantaina Ava kävi katsomassa perhettä jossa on äiti ja poika. He ihastuivat Avaan heti ja poika olisi jo halunnut Avan jäävän samantien mut mulle se ois ollu liian aikasta koska kun se pieni lähti edes katsomaan perhettä niin mä sain kohtauksen. Menin paniikkiin. En tiennyt yhtään mitä tapahtuu ja kun pääsin takaisin sisälle niin lyyhistyin lattialle itkemään. Sain sentään vielä yhden päivän Avan kanssa ja se oli todella tärkeää mulle. No nyt Avalla on hyvä uus koti jossa toivottavasti viihtyy ja saan mennä katsomaan milloin haluan tai kunhan vaan sovitaan aika. Iso ikävä tuli silti <3

Eipä tässä nyt tän enempää. Yrittänyt pitää itteeni kasassa ja käydä siellä töissä että joskus valmistuisinkin. Ja onhan mulla ihana tukijoukko minkä avulla mä jakan <3

Yritän kirjotittaa taas pian. Pus <3