Muutun sohvaperunaksi

Heips !

No niin pitkästä aikaa.

Ei tässä kyllä mitään ihmeellistä ole tapahtunut. 17.6 Avalla oli sterilointi ja tämän toipumisen ajan olen ollut aikalailla vain kotona pikkuisen seurana. Kaikki on mennyt todella hyvin ja tänään käveli normaalisti lenkilläkin eikä yhtään kiehnännyt maassa. Kyllähän sen ymmärtää, että kutittaa, mutta kun ei saa raapia/ repiä niin ei saa. Kotona pikkuinen lähinnä vain nukkuu. Ajan kanssa tämäkin hoituu ja ainakaan pieni ei hauku enään kun jää yksin kotiin, että parempaan päin. Avalla on semmoinen vauvan Body päällä siltä varalta nimenomaan ettei pääse siihen haavaan koskemaan. 

Juhannus nyt ja mitään en oikeestaan oo tehny. Kyllä mua kutsuttiin vaikka ja minne mutta koira etusijalle ja joskus on ihan kiva olla vaan ihan rauhassa ilman mitään härdelliä. Kävin eilen aamulla kuvaamassa serkun kanssa. Tosin vain muutaman kuvan kerkesin ottamaan sillä alkoi tihuttamaan ja olemaan kylmä. Klo15-17 olin äidin luona veljien kanssa syömässä ja sitten kotiin ja täällä mä edelleen. Ja nyt varmaan kaikki ymmärtänyt, että olen ollut kotona ja muuttumassa sohvaperunaksi.


Ai niin ja teinhän mä masikkatortunkin kahteen kertaan ja oli muuten hyvää. Ja kaks kertaa sen takia, että jäin koukkuun ensimmäisen jälkeen, mutta eihän sitäkää voi koko aikaa syödä. Muistin kun mun mummu aina kesäsin tekee sitä niin oli pakko munkin kokeilla. On se kyllä kesän suosikki <3

Nyt mä vaan katon nauhalle otettua Uuno Turhapuro leffaa ja tän jälkeen siivoon ja laitan jotain ruokaa, En tosin tiedä vielä mitä. Äsken söin grillileipiä eli ihan vielä ei ole kamala nälkä, mutta onhan se hyvä jossain vaiheessa syödä kunnon ruokaakin.

Eipä nyt tän enempää. Jospa ens kerraks vähä enemmän kerrottavaa :D pus <3


Kuvassa rakas pieni Ava <3



Mun tekemä kuuluisa ensimmäinen mansikkatorttu


Juhannus kuvat Tuusulanjärven reunalta.












Ei kommentteja:

Joten kaikki hyvin taas !😄

Heips kukkuu! 😋 Kylläpäs on taas hyvä fiilis siitä, kun on saanut kokea jotain uutta. Tai ei tää niin uutta uutta ollut. En vaan oo paljo...