Vaatteet päälle ja hakemaan (?)

Moips kukkkuu !

Eilen kerroin koira hommelin. Nooh ei se päättynykkään siihen vaikka ensin luulin. Tää nimittäin jatkuu vielä. Enkä kerenny ku yön "nukkua".


Aamulla kun heräsin niin ajattelin lähteväni ulos katsomaan josko tää koira ois karannut tai muuta vastaavaa. Tai ainakin ajattelin illalla meneväni sitten aamulla, mutta aamulla kun heräsin niin sain huomata kyseisen koiran olevan taas jollain kiinniotettuna. Eipä siinä... vaatteet päälle ja hakemaan sillä olin viestien kautta jutellut ja luvannut niille jotka sen kiinni otti, että voisin itse viedä koiran jonnekin. Tällä kertaa en kotiin. Paikka jonne vein ei tässä ole se pointti. Mutta tosiaan... matkalle hakemaan otin jonkun mikä lie paksun ei nyt narua mutta jotain (?) :D No aivan sama. Kuitenkin niin mietin miten koira on taas karannut vai onko päästetty. Enkä ihmettelisi jos olisi päästetty. Kuulin koiran olevan alle vuoden ikäinen. Ajatuskin siitä, että koiralle olisi sattunut jotain, sillä koira oli aika kaukana kotoa. Siinä mä sitten kotiin päästyäni yritin kehitellä ruokaa pikkuiselle, kunnes minulle tuli kylään koiran jotenkin tunteva henkilö ja hän toi koiralle ruokaa mukaan. Onneksi koska köyhänä mulla ei oikein ollut antaa mitään muuta, kuin vettä. Ja tulihan siihen sitten mun äitikin joka oli kaupasta hakenut pannan ja talutushihnan, jotta voisin koiraa ulkona käyttää ennen lähtöä. Leikittiin ja yritettiin siinä vähän syödä. Sitten vähä levättiin ja taas jatku leikit. Ihana hauhau ! <3  Klo14 saatiin sitten kyyti paikkaan missä koira otettiin vastaan ja jossa odotetaan reilu 2 viikkoaa josko omistaja hakisi, mutta jos ei niin koira siirtyy heille. Ja mä oon niin ilonen nyt, että koira on päässy hyvään paikkaan. Ainakin joksikin aikaa.


Valitettavastihan tämmösii tapauksii tulee vastaan paljon. Kuka vaan voi ostaa koiran ja väittää välittävänsä, mutta mikä on sitten se totuus. Ikinä ei voi tietää. Enhän mä jatkoa tiedä tällekkään eikä mulle siitä ilmoteta, mutta toivon ainakin kaiken menevän tästälähtien hyvin. :) Jos löydät koiran niin älä lähesty uhkaavasti. Voi sen yrittää ottaa rauhallisesti kiinni tai houkutella antamaan ottaamaan itsensä kiinni ja netistä tietty löytyy numeroita mihin soittaa. Joten rauhallisesti vaan toimii, ettei koira ala panikoimaan. Jos se on jossain isommassa paikassa vaarallisesti niin voi soittaa 112 numeroon. Nää ohjeet mä nyt antaisin. :)


Kyllähän oli taas vauhtikkaat kaks päivää. Meni ihan hujauksessa enkä oikein vieläkään tiedä mitä ajatella. Että tämmöstä. Nyt perjantai ja viikko muutenkin on mennyt tosi nopsaan elii..

Hyvää viikonloppua ! <3

Ei kommentteja:

Joten kaikki hyvin taas !😄

Heips kukkuu! 😋 Kylläpäs on taas hyvä fiilis siitä, kun on saanut kokea jotain uutta. Tai ei tää niin uutta uutta ollut. En vaan oo paljo...