Lupauduin vähän avaamaan tätä mun omituista en kirjota, kirjotan, en kirjota, kirjotan juttua. En tosin osaa selittää tätä ehkä mitenkään maailman parhaimmalla tavalla, mutta yritän parhaani. Ja varotan.. tää ei ala millään kukkais jutulla. En kehota ainakaan syömään samaan aikaan hhaha :D
Tää oikeestaan alko jo viime vuonna marraskuun loppupuolella kun huomasin, että en pysty syömään melkeinpä mitään. Jos söin niin mua sattu vatsaan tosi paljon ja aloin aamuisin voimaan pahoin. Ja juuu en oo raskaana joten pelko pois :D Sen tarkistin heti ekana. No sitte mä mietin jonkun aikaa mistä ihmeestä se voi johtua ja kun oon jääräpää ni en halunnu mennä lääkäriin vielä siinä vaiheessa. Oikeestaan en mennyt moniin kuukauksiin koska aloin miettimään voisko se johtua jostain mitä syön tai mitä en syö. Eips auttanu minkään lisääminen eikä esim karkin, roskaruuan, sipulin tai pastan yms. poistaminen. Salaatistakin tuli huono olo enkä saanut alas. Yritin muutamaa laihdutus konstia kunnes sitten vihdoin ja viimein puolen vuoden aikana oli kivut levinny koko kroppaan. Mä pystyin kyllä huhti-toukokuussa vielä olemaan jotenkin normaalisti, mutta kun sitten alko se, etten voinut enkä uskaltanu lähteä mihinkään kipujen takia.
Aamuisin heti herättyä alkoi vessassa ravaaminen ripulin takia. Ei mennyt kun ehkä 5-15min heräämisestä ja se saatto kestää monta tuntia ja kivut loppupäivän. Yritin tosissani keksiä mistä se johtu, mutta sitten jäi kavereiden näkeminen kun en oikein voinu lähteä kävelemään kun pelkäsin, että jos lähden niin tulee vahinko housuihin. Jos menin jonnekin ni halusin siinä olevan poikaystävä tai äiti. Äidin kanssa aina ajeltiin autolla ku siinä autossa istuessa ei sattunu niin paljoo vatsaan. Jos pysähdyttiin ja aloin kävelemään niin se oli vain hetkellistä ja, että sain mielen paremmaksi niin oli aina kamera mukana niin sain kuvailtua. Niitä kuvia muuten kyllä tulee näiden julkasuiden loppuun. En laita kaikki kerralla :D
No joo en oikein halunnut mitään noloa tilannetta kenenkään muun kanssa vaikka kyllä ihmiset sen varmasti olisi ymmärtänyt. Silti päätin sulkeutua ja lopulta ennen lähtöä sinne mökille mä päätin, että tälle tulee stoppi ja meen lääkäriin. Suoraan yleislääkärille. Sain ajan heinäkuun 10 päivälle. Jouduin siis odottamaan kuukauden vielä. No siihen mennessä pystyin just ja just syömään semmosen jonkun välipala patukan. Aloin todellakin olla huolissani kun en voinut millään keksiä syytä ja ärsytti kertoa ihmisille asiasta josta en oikein voinu kertoa. Kyllä mua varmaa pidettiin valehtelijana yms. mutta totta mä puhuin. Tää on ollu mulle tosi voimia vievää ja ahdistavaa.
10.7.2017 pääsin sitten vihdoin sinne yleislääkärille. Lääkäri kokeili tietenkin tuntuuko vatsassa mitään kummallista ja sellasta mikä ei sinne kuulu, mutta ei. Hetken jo toivoin siellä olevan jotain koska halusin selvyyden. Nooh juteltiin siinä ja lääkäri tottakai mua rauhotteli ja lisäs lopulta verikoe jonoo. Kävelin vain alas ja pääsin sinne jo 2min sisällä. Onneksi. Eli nopeasti siis ni en kerenny jännittää sitä piikkiä. :D Siellä otettiin monta jotain juttua ja sainpa sitte ulostenäytepurkin. Juu ei ollu mitään herkkua. Sinne mä sen kuitenkin sitte vein ja siinä sitte piti odottaa tuloksia 2 viikkoa. Ja ku tää aika oli kulunut niin ei ollu tullu ku yhen näytteen tulos. Okei no sit mä päätin odottaa vielä viikon eikä sittenkään tullu mitää ja aattelin, että eipä siellä sitten ole mitään. Joka oikeestaan on vaan hyvä juttu. Tosin silti mua vähä harmitti ja mietitytti.
Yritän elää päivä kerrallaan ja loppujen lopuks mun luona alettiin käymään kattomassa mikä mun kunto on koska en voinu lähtee mihkään ja ihmiset alko ymmärtää tän jutun ni tulivat tänne. Olin kyllä myös niin masentunu niin piristi päiviä kun sai muutakin seuraa kun nää seinät ja pehmolelut hahah :D Kaikki pakolliset menot kyllä jotenkin on aina joutunu hoitamaan. Psykologinkin ajat on psykologi pariinkin otteeseen perunut ja tää ois just ollu väärä ajakohta niille hänen peruutuksille. Mulla on vaan enää kerran kuussa joten no... joutunut pärjäämään itekseni. Tottakai mulla on ne lääkkeet ja tukijoukko ympärillä, mutta silti se psykologi ois vaan tarpeen. Puolueeton ihminen ja hänet koulutettu kuuntelemaan mun ainaisia ongelmia. :D
Nyt kuitenkin tulee se positiivinen puoli tässä synkässä kummallisesti selitetyssä. Eli paino on vihdoin lähtenyt laskuun ja mieli virkistymässä eikä niin pahoja kipuja oo enää koko ajan. ELI valoa kohti töttöröö. :D Ei ku ihan tosissani tää on alkanu parantumaan. Ja oonhan mä siellä etsivänuoriso työntekijän luona käyny joka mua auttaa asioissa joita en vaan tajua tai osaa yksin jne. ni hän sitten keksi tossa tiistaina, että mä voisin pitää päiväkirjaa mun jutuista ja yritettäis tosiaan keksiä mikä tuolla pääkopassa on sellasta joka vois vaikuttaa, sillä mä oon tosi herkkä ja muhun ja mun kroppaan vaikuttaa kaikki. Listattiin siis asioita mitä siihen päiväkirjaan oikeesti kannattaa kirjottaa.
- Miten nukuin ja millasia ne unet olivat.
- Yleisfiilis päivän aikana ja sille arvosana
- Tuliko vatsakipuja. Mitä ajattelin ja tuliko ajatuksista tai jos tapahtu jotain.
- Ruoka + nesteytys ja liikunta päivän aikana
- Jos tuli kohtauksia niin mitä silloin ajattelin ja mikä helpotti yms.
kyllähän tossa on jo aika paljon. Kyllähän sitten lääkärin soiton jälkeen oli kiva kun kertoi sen olevan mahdollista, että koska viime vuosi oli aikalailla suoraan alamäkeä ja aika säätöä enkä oikein osannu tai kerennyt käsitellä niitä asioita niin nyt ne voi alitajunnasta tulla ja vaikuttaa. Tulla takapakkina. Ei osannut siinä kertoa tietenkään kauanko kestää, mutta oletettavasti siihen asti kun mun oma mielentila rauhottuu.
Olihan tässä myös se, että ajattelin muuttaa. Oli sekä työ, että asunto löytynyt. Työpaikan mä olisin saanut, mutta jotenkin se tuntui todella ahdistavalta, kun ei osannut edes haastattelussa kertoa palkataanko toistaseksi, vain puoleksi vuodeksi, pitääkö olla oppisomus.. Oli myös purku-uhan alla tämä paikka ja kertoi sieltä lähteneen jo työntekijöitä jonnekin. Nainen selitti todella oudosti asiat joten päätin itse oman terveydentilan kanssa, etten ota paikkaa. En oikein luottanut mihinkään siinä ja lopulta päätin perua myös muutto suunnitelmat. Oli siinäkin muuta, mutta tämä nyt lyhyesti sillä olin oikeasti innoissani. Alamäkeä mentiin vähän. Ei vaan saa luovuttaa ja oon laittanu hakemuksia muihin asuntoihin. Kyllä mä tässäkin asunnossa pärjään, mutta tää ei oikeen vaikuta muulta kun kopilta. Kiva tää on muuten ja silleen. Miinus naapurit ja ja ja :D
Eniten mua tosiaan harmittaa, että se kaikki mitä tälle kesälle suunnitteli niin meni ihan pieleen. No ei tää elämä tähän lopu. Ei saa luovuttaa. Ja ja ja onhan mulle vihdoin tulossa pieni ihana loma. Lähden nimittäin aika pian Viroon. Tallinnaan. Lähden sunnuntaina ja oon siellä sitten tiistaihin asti. Ja sinne suunnitellu ohjelmaa. En mitenkään minuuttiaikataulua sentään hahah :D En mä semmosta, mutta otin muutamia paikkoja, nähtävyyksiä paperille ylös ja sen kauanko sinne kestää kävellen ja aion vielä etsiä jostain ne ihmeen bussiaikataulut. :D Voi olla, että jotkut jää näkemättä tai sitten kaikki tulee nähdyksi. Sen näkee sitten. Ilonen mä silti olen, että pääsee vaihtamaan maisemaa. :)
Tässä nyt oli tämmönen pikku stoori siitä mitä kaikkee tässä on ollu ja sitä rataa. Tosi vaikea selittää, mutta toivottavasti saitte nyt jonkinlaisen käsityksen.
Alan kyllä taas aktiivisemmin kirjottamaan, kun on mieli taas kohtuun hyvässä kunnossa.
Muistakaahan hymyillä ! :)
Palaillaan! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti