Mulla oli idea mistä oisin halunnut kirjottaa. Mietin sitä koko viikon. Tai siis mietin mikähän se oli. Hahah koska en saa sitä mitenkään enää mieleeni. Päätin kuitenkin kertoo mun fiiliksiä nyt parilta päivältä.
On nyt 7 vuotta isommasta mulle ei todellakaan kivasta tapahtuneesta. Syy miksi en tätä vieläkään halua enempää avaa on se, etten halua. Nyt joidenkin mielestä on varmaan tyhmää ylipäätään edes puhua mistään ahdistuksesta mitä koen, koska eivät tiedä. Tää on mun blogi ja kirjotan miten haluan ja kerron ne mitkä on ne mitkä haluan kertoa. Jooo kaikki älys. Se asia ei oo mikään pieni asia kuitenkaan ja vaikuttaa tosiaan mun jokapäiväiseen elämään. Syy myös sille miksi olen sairaslomalla enkä mennyt töihin tai ole päässyt jatkamaan muuhun koulutukseen. Se asia kuitenkin vaivaa enemmän ja enemmän mitä lähemmäs mennään tapahtuneen ns. vuosipäivää. Viime viikko ja viikonloppu olivat mulle pahimpia. Mun vatsa sekoili lähes koko ajan ja stressasi jokaista pikku asiaa ja tuntui, etten haluais nähdä enkä puhua kellekään. Suurinosa ihmisistä edelleen pelotti ja ahdisti. Edelleen tarkotan, että 7 vuotta on pitkä aika, muttei poista kaikkea.
Ollaan monesti puhuttu psykologin kanssa miten oon päässy hyvin jaloilleni, käyn ulkona, pajalla ja otan ihmisiin enemmän kontaktia. Oon halukas jatkamaan elämää enkä luovuta. Yritän sentään enkä jää enää makaamaan, vaikka siltä tuntuisi. Nykyään jopa unirytmikin parempi. Ollu melki koko kuukauden nyt niin, että klo00-01 meen nukkumaan ja klo8-9 välissä herään. Nyt fiilis on oikeestaan tosi hajamielinen ja sekava. Ruoka ei edes oo maistunu. Edes herkut ei oo pitkään aikaan maistunut. Oon siis pitäny lauantait herkkupäivinä. Että vähäsen. Ei maistu ei. Siis hyvähän se perjaatteessa on, mutta en yleensä sano herkuille tai ruualle ei. HHAHAH 😁
Tää on toistunut monta kertaa, että tiiän mitä tää aina on. Jokaisen vuoden alussa sen tapahtuneen jälkeen sama juttu. Viikonloppuna oli kyllä tekemistä. Sen enempää en kyllä kerro, mutta pieniä ahdistuskohtauksia tuli. Ei tuntunu katoovan millään. Aina, kun nauroin paljon niin tuntu heti sen olevan väärin. Että en sais nauraa. Tosin tää on semmonen asia mikä myös vaivaa mua lähes joka päivä.
Joo en tiedä mihin suuntaan tää teksti on menossa edes. 😄 Kai sitä vaan teki mieli kirjottaa. Mun nää tän hetkiset kuulumiset. Mutta mulla on oikeastaan, jos mietitään niin kaikki hyvin. Muutama iso tuki ympärillä, oma koti ja terve. Tai mikäli ei oteta tätä mun masua huomioon. 😅 Muuten aika terve. Eli niin. Vaikka välillä se on super vaikeaa kertoa itselleen. Välillä taas vaikea kertoa ihmisille kuinka on niin paha olla. Varsinkin näinä aikoina. Sitä vaan yrittää hymyillä ja kertoa, että kaikki on hyvin vaikka sisäiesti välillä itkee. Päivä kerrallaan. Niinhän se väkisinkin menee. :)
Tässä ei tekstissä ei välttämättä ollut mitään järkeä. Kiitos jos jaksoit lukea loppuun ❤️
Ps. Jokainen päivä on elämisen arvoinen! Muistakaahan hymyillä ! ❤️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti